Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. Tämän kunniaksi Rajan Nuorten kansantanssikerhoissa vietetään avoimien ovien viikkoa 20.-25.11.2017. Toivotamme kaikki kansantanssista kiinnostuneet lapset, nuoret ja aikuiset tutustumaan toimintaamme ja tanssimaan kanssamme! Ryhmäkohtaiset harjoitusajat ja –paikat voit tarkistaa helposti lukujärjestyksestämme.
Teemana yhdenvertaisuus
Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teemana on yhdenvertaisuus, joka on myös yksi nuorisoseurajärjestön arvoista. Jokainen meistä on arvokas ja ansaitsee tuntea hyväksyntää juuri sellaisena kuin on. Nuorisoseura Rajan Nuoret ry on myös pyrkinyt järjestämään monipuolista, korkealaatuista ja edullista kansantanssitoimintaa ympäri Lappeenrantaa niin, että mahdollisimman monella lapsella, nuorella ja aikuisella olisi mahdollisuus harrastaa ja kokea kuuluvansa johonkin.
Nuorisoseurojen toiminta perustuu yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen ikään katsomatta. Siinä missä yhdenvertaisuuden edistämisellä voidaan kitkeä syrjintää, on osallisuuden vahvistaminen apu syrjäytymiseen. Aiheeseen tarttui myös Suomen Nuorisoseurojen syysvaltuusto kannanotossaan ”Lapsella on oikeus osallistumiseen”.